VAPPU JOSEFIINA

Simon ja Katrin kolmas
lapsi Vappu Josefiina syntyi 1885.

Vappu Josefiina
kuvassa. Hän opiskeli Sortavalan seminaarissa ja samassa paikassa
opiskeli myös Kaarlo
Gustafsson, jonka kanssa Vappu Josefiina solmi
avioliiton 1905.

Perheen uusi sukunimi oli
vuodesta 1906 Koivusalo.

Lapset: Taimi, Impi, Aulis,
Hellä, Vuokko.

Lapset kuvattuna hieman
myöhemmin.
TAIMI

Vanhin lapsi Taimi Inkeri
Koivusalo syntyi v. 1906. Kuvassa siskonsa Impin ja
isänsä vanhempien seurassa.
Kuva on otettu 1913.

Taimin kirjoitti 1926
ylioppilaaksi Käkisalmen yhteiskoulusta.

Taimi avioitui 1940 Jukka
Nummelan kanssa.

Taimin ja Jukan vanhin
poika Jouko syntyi 1941.

Taimi ja Jukka saivat vielä
toisenkin pojan Karin. Kuva Velkualta puunkaatotalkoista.
IMPI

Vappu Josefiinan
toiseksi vanhin lapsi Impi Koivusalo syntyi 1909.

Impi avioitui 1944 Tauno Kinnarin kanssa. Lapset: Reini Kari ja Vuokko
AULIS

Vapun ja Kaarlon poika
Aulis Koivusalo syntyi 1911.

Aulis vihittiin Juliana
Pohjamon kanssa 1939.

Lapset: Jorma, Hilkka ja
Seppo

Opetusneuvoksen arvo
Aulikselle myönnettiin 1973.
Aulis Koivusalon ansiota on
Haapsaarien sukukirjan teko.
HELLÄ

Vappu ja Kaarlo Koivusalon
toiseksi nuorimmainen lapsi Hellä Orvokki Aallotar syntyi 1915.
Kuvassa isänsä ja sisarensa
kanssa.

Hellä vihittiin 1944 Toivo
Halosen kanssa.

Lapset: Markku, Arto, Helka
ja Jarmo
VUOKKO
Vapun ja Kaarlon nuorin
lapsi Vuokko syntyi 1918.


Vuokko vihittiin 1948 Olavi
Hagmanin kanssa.

Lapset: Esa ja Tarja